KAPELLIMESTARIN KYNÄSTÄ

Tervehdys!

Vuosi alkaa olla jo niin pitkällä että suuntaamme katseemme Joulumieltä jokaiselle 2009-konsertteihin. Tämän vuoden konsertteja olemme rakentaneet pidempään kuin koskaan, sillä kokevathan nämä konsertit historiansa suurimman muutoksen kun siirrymme Joensuun konserteillamme Areenan tiloihin. Muutoksen täytyy olla aina muutos parempaan ja uskommekin vankasti siihen, että voimme tarjota kuulijoillemme entistä täydellisemmän joulumusiikkielämyksen. Visioni on ollut jo pitkään, että joulumusiikkimme soi aivan kuin suuren taivaan alla jouluiseksi koristellulla Areenalla. Valaistus, tähdet ja jo nyt tilatut 40 joulukuusta sekä palkkaamamme somistajan luomukset ja screenit luovat varmasti upeat puitteet tehdä musiikkia ja luoda joulun tunnelmaa. Myös esiintyjäjoukkomme on ennen kuulumattoman suuri ja tasokas. Jo viime vuonna yleisömme valloittanut oopperalaulaja  Johanna Rusanen-Kartano, musiikkielämämme legendaarinen kiintotähti Marion Rung, tunnetuin Idols-voittaja Hanna Pakarinen, omat tangokuninkaalliset Saija Tuupanen, Jenna Bågeberg ja Erkki Räsänen sekä muut tähtiartistit Anne Härkönen, Markus Kokkonen, Kai Heikki, Elisa Timonen, Jonna Pirinen, Jukka Hakkarainen ja Ara Hayrabedian Womena-kuoron ja suuren Blue Notes-orkesterin tahdittamina tulevat takuuvarmasti antamaan kaikkensa ja nauttimaan itsekin kuulijoiden kanssa joulun ihanista sävelistä.  Kun konserttimme juontajana tulee edelleen toimimaan erinomaista palautetta juonnoistaan saanut ja televisioesiintymisistään tuttu Jenni Myller ovat kaikki toivotut palaset kohdallaan.

Elämme nyt lokakuun puoliväliä ja varsinainen yleisölipunmyyntimme alkaa 2.11, mutta jo nyt yritykset ja yhteisöt ovat hankkineet noin 3000 lippua. Tämä määrä pistää meidät todella tekemään töitä yhä enemmän lopputuloksen eteen, tarkoittaahan tuo luku jo nykyisellään n. 5 täyttä Carelia-salillista. Olen jo monet viime vuodet mielessäni nähnyt ja halunnut johtaa konserttiemme järjestelyjä siihen suuntaan, että kaikki konserttimme olisivat omia tai ainakin meidän kokonaan järjestämiä. Tämä takaa sen, että suunnitelmamuutoksien ja muista kuin meistä johtuvien yllätysten ilmaantumiset poistuvat. Olemme tehneet pitkänaikaista yhteistyötä Suomen Kiitoautot Oy:n kanssa. Myös tähän tulee muutos tänä jouluna, kun yhtiön toimitusjohtaja ilmoitti, että taloudellisista syistä tänä jouluna he eivät tässä muodossa konsertteja järjestä vaan päätyvät halvempaan ratkaisuun. Kiitokset yhteistyöstä heille, katsomme jatkoa uudella tavalla jos heillä asiaan liittyen vielä tarvetta tulevaisuudessa ilmaantuu. Ainoa hankaluus syntyi ainoastaan siitä, että saimme ilmoituksen jo kättä päälle lyödystä asiasta vasta lokakuun puolivälissä, sillä jouduimme kieltäytymään muiden yritysten konserttikyselyistä jo kesällä, koska päivämäärät oli varattu Kiitoautoille. Positiivisiakin uutisia tämän vuoden yhteistyörintamalta toki löytyy kun Polvijärven Lions-Club tilasi keväällä Polvijärvelle kokonaisen oman konsertin, joka saamiemme tietojen mukaan on jo nyt lähes loppuunmyyty. Näistä asioista oppineena olemme vuodelle 2010 itse varanneet salit lähikaupungeista, mm. Kuopiosta, jossa musiikkikeskuksen konserttisalissa järjestämme aivan oman konsertin. Muutoinkin joulu 2010 on jo hahmottunut niin pitkälle, että tulemme järjestämään eri puolilla Suomea ja mahdollisesti kauempanakin kaikkiaan kymmenkunta konserttia. Nyt kuitenkin satsaamme kaikki voimavaramme Joensuun Areenan konsertteihin. Olen todennut, että jokainen näistä neljästä konsertista yksittäisenäänkin on suurempi kuin koskaan mikään pitämämme konsertti sekä järjestelyiltään, esiintyjäjoukoltaan että myös yleisömääriltään.

Marraskuun alussa ilmestyy järjestyksessään kolmas Joulumieltä jokaiselle – levy. Olemme työstäneet levyä noin vuoden verran ja tehneet suurella sydämellä äänitystöitä Pilfink-studiolla Jarmo Kähkösen johdolla. Tämä joululevy sisältää viime vuosien suosikkikonserttisävelmiämme Blue Notes-orkesterin, Womena-kuoron ja tähtisolistien tulkitsemina. Tätä levyä on saatavissa paikallisista liikkeistä ja meidän konserteistamme, mutta ennen kaikkea se on ostettavissa myös uudella tavalla meidän nettikaupastamme. Näin ollen missä päin maailmaa tahansa, kuka tahansa voi ostaa joulumusiikkiamme kuunneltavakseen.

Olen todella tyytyväinen siitä, että nettisivumme ovat saaneet uuden ilmeen ja ovat ajan tasalla. Tähän pyrimme jatkossakin, sillä saamiemme tietojen mukaan sivuillamme vierailee nykyisellään vuositasolla useita kymmeniätuhansia ihmisiä.

Vuosi on ollut kaiken kaikkiaan yksi historiamme parhaista ellei paras esiintymisineen ja muine toimintoineen.  Keväinen Olofströmin matka oli siitä hyvä esimerkki samoin kuin vaikkapa kesäiset lavatanssit ja Tuulaaki-keikat. Olofströmin kuorofestivaali viettää ensi keväänä 10-vuotisjuhliaan. Katseet ovat jo nyt monella taholla suunnattu tuohon yhä kansainvälistyvään tapahtumaan, johon tulen tälläkin palstalla isosti palaamaan tammikuussa. Nyt siis kuitenkin ensin historiamme suurimmat joulukonsertit. Nautitaan niistä yhdessä Sinun kanssasi arvoisa kuulijamme!

Tervetuloa jouluiseen Areenaan!

Markku Könttä


Takaisin -->

 
Webmaster Hällström